aluset

aluset

torstai 30. toukokuuta 2013

Käsityökaupassa Morioneskadulla



Yhtenä päivänä löysin Torreviejasta käsityökaupan, jossa oli pieni valikoima lankojakin. 

Langat ovat siellä espanjalaisen lankakehräämön LanaStopin lankoja.

Ostin kolme kerää Merinovilla/akryyli lankaa ( merinovillaa 52% ja akryylia 48% ) . 100 gramman kerä maksoi 6 euroa . Lanka on tosi mukavan ja pehmoisen tuntoista. Ajattelin että siitä tulisi ihan  hyviä Etiopianuttuja. Ostin  myös kaksi 100 gramman kerää Lanastopin Sur Lankaa, joka on 100% akryylilankaa. Kerä maksoi 4 euroa. Vyyhtinauhassa sanotaan "cottonlike acrylic" mikä tarkoittaa suomeksi puuvillankaltaista akryylia.  Ehkäpä teen niistä  sytomyssyjä. 

Reilun kolmen viikon loman aikana on syntynyt vain kaksi etiopianuttua ja kaksi sytomyssyä. Täällä on niin paljon muuta tekemistä ja katseltavaa, että käsityöt jäävät sivuseikaksi. Bussissakin matkustaessakin olen katsellut mielummin maisemia kuin että olisin neulonut.

 Lomakäsitöiden on hyvä olla helppotekoisia ja sellaisia, jotka kulkevat kätevästi mukana käsilaukussa. Suunnittelin alunperin tekeväni kanavatyötä täällä , mutta se ei ole edistynyt kuin muutaman piston verran.

Tämä nuttu valmistui eilen ja se on jo kuudes tänä vuonna neulomani Etiopianuttu.   


 Lankana Katian Bombay.(100% puuvillla)  ja 3,5, pyöröt. 



Muutama päivä sitten valmistui kuvan sytomyssy Katian Bombaysta.


 Poika on nyt täällä ja se onkin tosi mukavaa.
 

 Eilen vietimme aikaa mm. Vesimyllypuistossa La Matassa Torreviejassa. Puistossa vesiputous ja lampi se  on viihtyisää pinjahavumetsää. 



Tässä kuvassa Pinjamännyn käpy. 


Kohta lähdemme retkelle Elcheen eläinpuisto Rio-Safarille

Mukavaa päivää muillekin!

t. Seijasisko

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

PuroBatikmyssyt testiin..

Kosotäti kertoi  täällä blogissaan Puro Batik-langasta tehdyn lenkkimyssynsä venyneen käytössä kohtuuttomasti.  Me Matleenan kanssa säikähdimme, että olemmeko oman turhan työmme lisäksi  johtaneet muitakin harhaan sanoessamme ko. langan sopivan sytomyssyiksi hyvin. 

Kaikilla ei onneksi ole kuitenkaan ole yhtä huonot kokemukset tuosta langasta mm. Paula Kristiina kommentoi Kosotädin blogissa  seuraavaa: " Satulanpäällyseni ei kyllä ole venyneet ja olen tehnyt ne tuosta samasta langasta. Mistähän johtunee?" 

Matleenakin kysyi eräältä tuttavalta, joka sai Matleenan neuloman sytomyssyn ( kuva alla) reilu kuukausi sitten, miten hänen myssynsä on käyttäytynyt.



Tällaisen vastauksen Matleena sai:
  "Myssy on mieluisin myssyni ja se on kovassa käytössä ja pysynyt hyvänä! En oo kertaakaan kyllä pessyt, mutta ainakaan mun ei oo venynyt pelkästä pidosta. Oon tykänny myssystä tosi paljon!

Päätimme , että emme ainakaan toistaiseksi muuta suosituksiamme vaan testaamme itse Batikista tehtyjä myssyjä käytössä. Matleena aikoo käyttää Toukokuun ajan ulkoilessa tekemäänsä PuroBatik myssyä ja minä neuloin ..


 ..kuvan myssyn testimielessä isälleni, joka lenkkeilee päivittäin. Kommentoikaa, jos teillä kokemuksia  ko. langasta. Matleenan blogissakin jo keskustelua aiheesta käydään.

Palaan asiaan, kun palaamme reissusta.  Siihen asti kannattanee jättää Puro Batik-kerät odottamaan, jos niistä on aikonut tehdä sytomyssyjä.



 Täällä on pakkaushommat alkamassa ja parin päivän päästä näihin aikoihin  olemme jo perillä Torreviejassa, Espanjassa. Pääsemme heti keskiviikkona juhlimaan, sillä Torreviejassa vietetään 25. kerran Toukokuun Feriaa, joka on iloinen juhla, johon kuulemma kuuluu "värikästä ja riehakasta juhlintaa musiikin ja tanssin merkeissä ja tietenkin hyvää ruokaa." :) Tiestikka lähtee mukaan ja kirjoittelen tännekin aina silloin tällöin kuulumisia kuvien kera.

Aurinkoisia päiviä  Kaikille!

t. Seijasisko