aluset

aluset

torstai 26. huhtikuuta 2012

Käsityötaidoilla Hyvää Tehden

 Tänään meillä oli viimeinen kerta tälle keväälle kansalaisopiston KäsityötaidoillaHyvääTehdenKerhossa. 
 
Valtavasti siellä on talven mittaan urakoitu. On tehty nuttua, peittoa ja sukkaa kehitysmaihin. Virkkailtu ja neulottu sytomyssyjä. Vanhuksia ja köyhiä lapsiperheitä on muistettu ja paljon, paljon muuta hyvää.

Kuvassa on kerholaisten tekemiä vauvansukkia OYS:iin toimitettavaksi.

Opettajamme Marjut Sarkkinen kukitettiin tänään kiitokseksi ja siihen oli todella aihetta. Marjut on niin herttainen ja aivan  loistava kerhomme vetäjä. Moni kerholainen  jatkaa  kesälläkin hyväntekeväisyysneulontaa ja syksyllä taas tapaamme kansalaisopistolla. 

Ensiviikolla käväisen viemässä OYS:iin ison kasan peräti 84 sytomyssyä. Lumoavassa Langassa käydessäni sain matkaani 21 myssyä. Sitten on  kerholaisten tekemiä ja minun tekemiä ja onpa joukossa Marttojenkin ahertamia myssyjä .
Tämän myssyn on virkannut HyvääKäsilläTehden kerhosta, Marja-Liisa . Malli on Kierreraitamyssy, jonka ohje löytyy täältä. Erikoisen kivaksi myssyn tekee sopivasti  itseraidoittuva Katian Bombay-lanka. 

  Huhtikuun alussa minua ja Matleenaa haastateltiin sytomyssyilystä Oulun seurakuntalehti Rauhantervehdykseen. Saimme  jutun viikko sitten oikoluettavaksi ja siitä tulee oikein hyvä juttu.

Juttu tulee lehteen vielä kevään aikana ja mikä tietenkin parasta niin se tietää varmasti lisää myssyjä ja toivottavasti myös lahjoituslankaa. Ilmoitan  kun tiedän, milloin juttu on lehdessä ja sen voi sitten lukea Rauhantervehdyksen nettilehdestäkin. 

Sitten vielä omat valmistuneet sytomyssyt.
Minulla on ollut parina iltana menossa jämälankakeräprojekti. Pikkukeriä sylissäni olen istunut lepotuolissani  ja virkannut siten, että tein aina  uuden kerroksen eri värisellä.
Myssyissä on mm. Novita Tennesseetä, LuxusCottonia ja Purobatikkia. Katian Candya ja Bombayta ja Mandarin Classicia, BlendBamboota ja sitten ihan tuntemattomiakin kerän loppuja. Kivaa hommaa. Perusmalli myssyille löytyy  täältä.
 Tähän myssyyn  ei ole se kummempaa mallia . Se syntyi siten, että  matkin yhden kerholaisen tekemää myssyä. Lanka on Tennessee ja koukku 3,5.
Tämä myssy  on mallitaan Pauliina-myssy, jonka ohje on  täällä. Lanka on Katian Delgrade.

Muuten elämääni kuuluu nykyisin pelkkää hyvää. Mitään suurempia huolia ei ole. Elänkin enimmäkseen tätä hetkeä ja nautin joka päivästä.

Näin kevään tullen minut  on vallannut taas sisustusinto ja kohteena on keskeneräiseksi jäänyt makuuhuoneemme. (kuvassa) Kunhan saan valmiimpaa niin laitan sitten kuvia tännekin. 

Huomenna lähden etsimään inspiraatioita kirppareilta. Saan myös  poikani kaveriksi kirpparikierrokselle.  Hän on muuttamassa  ja tarvitsee joitakin huonekaluja opiskelija-asuntoonsa.
 Arvonta on blogissani on vielä käynnissä muutaman päivän. Käykäähän osallistumassa. 

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!

t. Seijasisko






maanantai 16. huhtikuuta 2012

Mikä on sytomyssy?

Tässä postauksessa vastaan yleisimpiin kysymyksiin koskien sytomyssyilyä. 

  Lopuksi löytyy  linkkejä tietooni tulleista sytomyssykeräyksistä eri puolilla Suomea

Tähän postaukseen löytyy linkki oikealta blogini sivulaatikosta.

  Jos huomaat  tiedoissa virheitä tai puutteita, kerrothan siitä minulle, että voin korjata. Kiitos! 

  Mikä on Sytomyssy? 

Sytomyssy on lahja syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneelle ihmiselle.  Myssyjä on lahjoitettu ja lahjoitetaan edelleen hoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat  myssyt niitä tarvitseville henkilöille.  Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta se on tuo iloa ja helpotusta ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokevalle ihmiselle. 

 

Mistä kaikki alkoi


Sytomyssyily sai alkunsa minun ja ystäväni Matleenan toimesta blogeissamme Tammikuussa 2010. Sytomyssyily levisi sangen nopeasti eri puolille Suomea ja vähän ulkomaillekin. Keräys huomioitiin mm.laajalti eri lehtien palstoilla .

 

Millainen on hyvä sytomyssy?


Sytomyssy voi olla malliltaan ja väriltään millainen tahansa. On vain hyvä, jos tehdään monenlaisia myssyjä, että jokainen tarvitsija löytäisi mieleisensä. Myssyjä voi tehdä naisille, miehille, nuorille ja lapsille.  Niitä voi neuloa, virkata tai vaikka ommella.   

 Ratkaisevinta on materiaali, sillä myssy ei saa kutittaa, hiostaa eikä mitenkään ärsyttää herkkää päänahkaa.   Hyvä olisi myös, että myssy kestäisi hyvin pesua. Puuvilla- ja bambulangat paras valinta sytomyssyihin, villalangoista suosittelemme ainoastaan merinovillaa. Jotkut keinokuitulangatkin käyvät esim. Novitan Puro Batik on hyvän oloinen sytomyssylanka.

Mikäli kaipaat ideoita myssyn malliin niin löydät niitä  käsityöblogistani täältä.  Siellä on linkkejä moniin sytomyssyksi soveltuviin myssyohjeisiin.


Mihin valmiit sytomyssyt voi toimittaa?

 Useimmat hoitoja antavat sairaalat ottavat mielellään vastaan myssyjä.  Kaikkiin sairaaloihin ei kuitenkaan ole järjestetty keräystä. 


 Lankakauppa Lankamaailma Oulussa ottaa vastaan valmiit myssyt. 

Lankamaailma
Saaristonkatu 27
Oulu 

Myssyjä voi viedä myös suoraan
    OYS Syöpätautien ja hematologian poliklinikalle

Käyntiosoite: Kajaanintie 50, (sisäänkäynti A3:1)

Postiosoite:
Oulun yliopistollinen sairaala
Syöpätautien ja hematologian vastuualue
PL 20
90029 OYS

Pohjois-Suomen osalta lisää toimitusosoitteita  löytyy seuraavan linkin takaa: 

http://seijasisko.blogspot.fi/2012/06/sytomyssyjen-toimitusositteet-pohjois.html

Seuraavassa on lueteltu linkkejä eri paikkakuntien keräyksiin.Osassa on jatkuva keräys käynnissa. Joillakin paikkakunnilla on järjestetty keräyksiä esim. ystävänpäivän merkeissä keräyksiä.

 Nimeä klikkaamalla pääset lukemaan tietoja keräyksistä

* Uusimaa, sytomyssyt 2012 HUS
* Vaasan kampanja
 
* TYKSVarsinais-Suomen kampanja

TYKSVarsinais-Suomi facebook

edit 3.8.13 uusi Kampanja Tyksiin vuodeosastoille 1 ja 2
http://wyay.blogspot.fi/p/sytomyssyja-tyksn-syopaosastoille.html

Hus, Uusimaa

 * Etelä-Karjalan kampanja
* Kymenlaakson alueen kampanja  




Kiinnostaako Sinua perustaa oma sytomyssykeräys kotiseudullasi?

Mikäli haluat ryhtyä järjestämään keräystä  ja kaipaat ehkä neuvoja alkuun pääsyssä niin Matleena on luvannut opastaa.

Lopuksi:


Lahjoituslankaakin otamme mieluusti vastaan Oulun seudulla ja varmaan vastaanottavat lankaa mieluusti myös muuallakin Suomessa! Kuvassa keväällä 2010 yksityishenkilön lahjoittamia lankoja.

Yhteydenotot sähköpostilla:
Matleena: aikkara08 @ gmail . com (välit pois)
 tai
 Seijasisko: seijasiskon @ gmail . com (välit pois)



Mukavaa myssyilyä!

t. Seijasisko  


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevätarvonta

Vuodenvaihteessa muutin blogini vuodatuksesta Bloggeriin. Olenkin viihtynyt loistavasti Bloggerin puolella. 

Ainut mikä ihmetyttää on se, että kävijämäärät ovat vähentyneet roimasti uuden blogini myötä. Selvästi myös kommenttien määrä on vähentynyt. Päätinkin mainostaa blogiani järjestämällä kevätarvonnan. Samalla saan vähän tietoa siitä ketä blogissani vierailee. 

Tulen suorittamaan kaksi arvontaa.

Palkintovaihtoehto 1
Hyvää sukkalankaa lankakaappini kätköistä.

Palkintovaihtoehto 2
Eeron patalaput voittajan väritoiveen mukaisesti.
   Arvon molemmat palkinnot siten, että 1. ja 2. palkinnon valinneiden kesken teen omat arvonnat.

Edit klo 15.00: 
 HUOM:
lukekaa tarkasti SÄÄNNÖT :

1.Kommentoi jotakin mukavaa, niin olet mukana yhdellä arvalla. 
2.Jos olet blogini vakituinen lukija =  käyt vähintään viikottain lukemassa blogini niin olet mukana kahdella arvalla.
3.Jos sinulla on oma blogi ja mainostat siellä tätä arvontaani saat vielä yhden arvan lisää.
Tätä nappia voi käyttää mainoksessa.

4.Laita kommenttiin oletko mukana yhdellä, kahdella vai kolmella arvalla. 

5.Kerro myös kumman palkinnon haluaisit.

6.Laita linkki profiliisi tai blogiisi. Siten osaan ottaa yhteyttä mahdollisen voiton sattuessa Sinulle. Jos sinulla ei ole  profiilia tai blogia, niin muista laittaa nimimerkkisi kommenttiin ja mahdollisen voiton sattuessa odotan yhteydenottoasi ja jos sitä ei viikkoon kuulu, niin suoritan uuden arvonnan.

 7.Osallistumisaika päättyy Vapunaattona 30.4.  kello 12.00, jonka jälkeen suoritan arvonnat. 
 Tässä kisan virallinen valvoja työpöydälläni viihtyvä "Nallu" toivottaa onnea arvontaan!
Mukavia kevätpäiviä!


t. Seijasisko

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Suomisukkaa ja Sisustusta

 Tyttären belgialaiselle poikaystävälle  neuloin Suomisukat.:).
 Lankana on 7-veljestä. Idean sain Novitan Sukkakirjasta. En ole kauhean tyytyväinen Suomenlippu-kirjoneuleeseeni. Olisi pitänyt uskoa ohjetta eli kirjailla Suomenlippu päällekirjontana. Pääasia on kuitenkin, että lahjan saaja tuntui tykkäävän.:) 

Kotiakin on taas vähän sisustettu.:) 
Teneriffalta ostimme yhteistuumin Puerto De La Cruzin taidekaupasta öljyvärimaalauksen kotiimme hintaan 25 Euroa. Keskiviikkona hain taulun taulukehystämö Lauroselta. Kehystys maksoi 78 euroa. Taulun hinnaksi tuli siis yhteensä 103 euroa.
 Taulussa on kaunis Teneriffalainen näkymä Teidelle ja tyypillisiä taloja puuparvekkeineen. Taulu sopii kuin nakutettu meidän makkarin lipaston yläpuolelle. Seuraavalla reissulla aion vielä ostaa lipaston päällle Teneriffalaisen pitsiliiinan.Tykätään tästä kovasti. ♥
 Kuvan eteisen arkku on tosi tarpeellinen huonekalu. Siihen voi vaikka istahtaa solmimaan kengännauhojaan ja arkussa on keräykseen meneviä lehtiä ja palautuspulloja. Vielä kuukausi sitten arkku oli puunvärinen. Nyt se maalattu valkoiseksi ja mukavasti valaiseekin meidän eteistä. 

Arkun maalautin Oulun Kestävän Kehityksen Keskuksessa missä on työttömien nuorten puutyöpaja. Maalaus maksoi tarvikkeineen vain 30 euroa ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Aiemmin maalautimme astiakaapin samassa paikassa ja tuosta muodonmuutoksesta kerron vanhassa blogissani TÄÄLLÄ.
Yksi sisutusjuttu eli makuuhuoneemme torkkupeitto on työn alla. Vielä puuttuu monta lappusta, mutta hyvään alkuun on päästy. Tässä ensimmäinen erä lappusia pingottumassa. 
Tänään on kolmastoista ja perjantai ja sehän tietää onnea!;)Mieleen on jäänyt etenkin inssiajo perjantaina 13.elokuuta vuonna 1976. Olin "pompannut" ajokokeessa aiemmin ja jännitinkin ajoa ihan kamalasti mutta kortti tuli. :).Onko muilla muistoja siitä mitä tapahtui perjanataina 13.päivä?:)

Viikonloppu edessä ja tiedossa ainakin liikuntaa,  käsitöiden tekoa ja telkkarin töllöttelyä. Tapaan myös hyvän ystäväni pitkästä aikaa.

Mukavaa Viikonloppua Kaikille!

t.Seijasisko

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Helppo Virkattu Perusmyssy


 Tämän myssyn voi tehdä eri vahvuisista langoista. Kokoa voi säädellä levityskerroksien määrillä. Tässä lankana Novita Blues. Koukku nro 3. Mallissa otini koukulle aina edellisen kerroksen pylvään silmukasta vain takalaidalla olevan langan läpi

Kierrä lankalenkki sormesi ympäri ja yhdistä piilosilmukalla. Virkkaa ensin 3 kjs = 1 p , virkkaa vielä lenkkiin 11 pylvästä, kiristä lanka ja yhdistä renkaaksi pilosilmukalla. =12p

Toisella kerroksella neulo jokaiseen pylvääseen 2 pylvästä =24 p.

Kolmannella  kerroksella virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen pylväs. Aina kolmen pylvään jälkeen virkkaa yksi  ketjusilmukkaa. Näin muodostuu kahdeksan eri pylväsryhmää, joiden välissä on aina se kaksi ketjusilmukkaa. Näistä kolmen pylvään ryhmistä kasvaa myssyyn säteet, joiden reunoissa myssyä levitetään.

Neljännellä kerroksella jatkat  virkkaamalla ryhmän ensimmäiseen pylvääseen kaksi pylvästä, välipylväisiin yksi pylväs ja jälleen ryhmän viimeiseen pylvääseen kaksi pylvästä. Ryhmien välissä säilyy koko työn ajan aina se 1  ketjusilmukkaa. Jatka näitä levityskerroksia niin kauan kunnes sinulla on ryhmässä aina 9 pylvästä. Tällä kohtaa pystyt säätämään myssyn laen leveyttä eli tee useampia kerroksia, jos tuntuu pieneltä tai vähennä, jos on liian iso.
  
 Tästä eteenpäin jätä lisäyskerrokset pois ja niin alkaa muodostumaan myssyn suora osuus . Jatka virkkaamista vielä niin monta kerrosta että myssy on mielestäsi sopivan syvyinen.

Viimeisenä - huolittelukerroksena - virkkaan koko kerroksen kiinteitä silmukoita. 
Kukkaan malli löytyy täältä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Hyviä Sytomyssyohjeita

EDIT 20.8. 2013 Olen lopettanut sytomyssyemona toimimisen. Matleena jatkaa edelleen. Tämä sivu löytyy nyt uudistuneena Matleenan blogista seuraavan linkin takaa.  http://lankapirtin.blogspot.fi/2013/08/hyvia-sytomyssyohjeita.html 
Hän lisää sinne tarpeen mukaan uusia hyviä myssymalleja.


Koska olen nähnyt eri blogeissa toinen toistaan mukavampia sytomyssyjä niin olen kerännyt   linkkejä erilaisiin sytomyssymalleihin.  

Sytomyssyissä tärkeintä on materiaali, sillä myssy ei saa kutittaa, hiostaa eikä mitenkään ärsyttää herkkää päänahkaa.   Hyvä olisi myös, että myssy kestäisi hyvin pesua.Niinkin on käynyt, että muutaman kutiseva ja kova myssy on jouduttu toimittamaan hyväntekeväisyys-kirpparille

Puuvilla- ja bambulangat paras valinta sytomyssyihin, villalangoista suosittelemme ainoastaan merinovillaa. Jotkut puuvillakaltaiset ja tuntuiset keinokuitulangatkin käyvät esim. Novitan Puro Batik on hyväksi havaittu sytomyssylanka. 

 Olkaapa hyvät! 


      Neulottuja malleja:
 Bravomyssy
-Sytomyssymallikyselyn voittajamyssy 

 Marilynmyssy

 Charliepipo  

Juulian Helminauhat 
-Sytomyssymallikyselyssä toinen sija 


Xeranthemum 

.Väreilyä-myssy

  Kukkahattutätimyssy
- ohjeen lopussa myös kiva kukanohje

 Silopipo
-Kuvan Rinsessa Dropsin Safran. Novitan langoista Kotiväki hyvä tässä mallissa.
-sytomyssymallikyselyssä komas sija 




Kettukarkkimyssynkaavio


 
Ommeltu trikoopipo

Ohjeita englanniksi:


Mukavaa myssyilyä!

t. Seijasisko





torstai 5. huhtikuuta 2012

Iloista Pääsiäistä!

Minä olen tässä siivoillut  huushollia pääsiäiseksi. Ruokaostoksilla ehdinkin jo käydä. Mukavaa kun miehelläkin on taas monta päivää vapaata.

Vietämme pääsiäistä Oulussa ja enimmäkseen  ihan kotosalla. Vähän jännääkin tapahtumaa on tiedossa, sillä tapaamme tänä iltana ensimmäistä kertaa tyttäremme poikaystävän.:)

 Toivotan kaikille lukijoilleni iloista ja aurinkoista pääsiäisenaikaa!

Seijasisko